kuin sattumien summana
kaikki katoaa yllättäen
eikä mitään jää jäljelle
pohja putoaa alta
ja vajoan
syvemmälle
pimeään
en kykene enää taistella vastaan
vaan alistun tunteiden alle
teen mitä ajatukset käskevät
uskoudun ruoan voimalle
kumarran posliinijumalattarelle
huudan äänetöntä huutoani
ja vuodatan valtameren
raskaaksi käyvät askeleet
eikä unesta pääse enää hereille
painajainen palaa päivänvaloon
pelkään enemmän kuin koskaan
mun sielu ei ole niin suuri
että siihen mahtuisi näin paljon tuskaa
ei mun hartiat jaksa kantaa
näin suurta painolastia
mulla ei ole mitään
en uskalla luottaa enää kehenkään
en voi kääntyä kenenkään puoleen
kun kaikki kaatuu niskaan
lohduttaudun ajatuksella
että ainakin voin laihtua
vaikka tänään se sattuu taas
enemmän kuin aikoihin
totuus on valheista katkerin
koetan hengittää
mutten osaa enää sitäkään
yritän pysytellä pinnalla
mutta voimat uupuvat
enkä enää jaksa yrittää
kohta on vedettävä
viimeinen hengenveto
enkä jää odottamaan
sopivaa hetkeä
koska sen aika oli jo
kauan sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti