tuhansia kasvoja
jotka haihtuu tuuleen
kuin unessa
ei me enää koskaan tavata
mä puristan käteni nyrkkiin
tunnen kynsien painuvan
terävinä kämmenen nahkaan
kipu sisällä ei vain hellitä
kaikki viholliseni
ovatkin vain ystäviä
niillä on omat murheensa
eikä mun tarvitse kantaa
harteillani maailmantuskaa
asiat joita ennen pelkäsin
eivät liikauta minua enää milliäkään
olen vain turta
tyhjä
tunteeton
en osaa enää edes nauraa
en ole osannut pitkiin aikoihin
ei sisällä voi kuplia
kun maailma on niin paha,
kun itse on niin paha
ruoka.
sokerit, rasva ja kalorit pelottaa
tiedän että alkaa taas oksettaa
ja on pakko juosta kilometritolkulla
päästäkseen ahdistusta pakoon
olen niin uupunut
eikä nukkuminen auta
olen väsynyt elämään
milloin tää kipu loppuu?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti